Luistelukoulu

Suomen Taitoluisteluliiton jäsenseurat järjestävät luistelukouluja yli 3-vuotiaille tytöille ja pojille, jotka haluavat oppia luistelemaan leikinomaisesti ammattitaitoisten ohjaajien opastuksella. Luistelukoulut alkavat yleensä syksyllä koulujen alkaessa elo-syyskuussa sekä vuodenvaihteen jälkeen.

Luistelukouluissa pyritään luomaan pohjaa elinikäiselle rakkaudelle luisteluun harrastuksena.

Joissakin taitoluisteluseuroissa on omia luistelukouluryhmiä erityisryhmien lapsille ja nuorille. Monessa suomalaisessa taitoluisteluseurassa on myös perheluistelutunteja tai -ryhmiä vasta luistelemaan opetteleville pienokaisille ja heidän vanhemmilleen. Useassa seurassa voi myös aloittaa harrastuksen vasta aikuisena osallistumalla aikuisluisteluryhmiin.

Suomen Taitoluisteluliitto on laatinut luistelukoululaisille kannustusjärjestelmän. Liiton Tähtidiplomeista ja luistelukoulupassista selviävät suoritusliikkeet ja voit hyvin seurata minkälaisia asioita luistelukoulussa opetellaan.

Luistelukoulut soveltuvat yhtä hyvin tytöille ja pojille. Monet huippujääkiekkoilijatkin ovat aloittaneet luistelu-uransa taitoluistelun luistelukoulusta.

Luistelukouluista lapsi voi jatkaa harrastustaan kilparyhmissä tai teini-ikäisten harrasteryhmissä. Taitoluistelun lajit Suomessa ovat yksinluistelu, jäätanssi, pariluistelu ja muodostelmaluistelu.

Taitoluistelijan varusteet

Hyvä luistinkenkä

tukee jalan asentoa, tukee luisteluasentoa ja on sopiva kooltaan. Luistimen materiaalin tulisi olla vuorellista, tukevaa nahkaa. Luistimiin ei kannata ostaa kasvuvaraa, käyttösukan lisäksi kenkään saa mahtua ohut puuvillasukka. Aloittelevan luistelijan kannattaa ostaa hyvät taitoluistimet joko käytettyinä tai uusina. Pieneksi jääneet luistimet voi myydä edelleen lähes ostohintaan.

Hyvä luistinterä on

laadukas taitoluistinterä joka tukee lasta oppimisessa ja kehittymisessä. Siinä on kärkipiikit ja ns. urateroitus. Kärkipiikkejä tarvitaan esimerkiksi tietyissä hypyissä, pirueteissa ja askeleissa. Oikeanlainen terä mahdollistaa myös kaariluistelun ja helpottaa kääntymistä, jolloin luistelun oppimisesta tulee mielekkäämpää.

Hyvä luistelijan asuste on

Liikkumaväljä, joustava ja lämmin. Jää on aina viileä elementti, joten pipo ja lämpimät hansikkaat ovat tarpeen. Kypärän käyttö on suositeltavaa etenkin pienillä lapsilla ja aloittelijoilla.

Luistimien nyörittäminen

Luistinkenkä on nyöritetty oikein silloin, kun nyöritys on varpaiden kohdalta suhteellisen löysä, nilkan kohdalta tiukka (solmu tai kaksoisnyöritys alimmissa hakasissa estää löystymisen) ja varren yläosan kohdalta sen verran väljä, että varren suusta mahtuu sormi kengän ja jalan väliin.

Liian pitkät nauhat on syytä lyhentää sopiviksi. Jään tasolla roikkuvat luistimen nauhat aiheuttavat helposti turhia vaaratilanteita.

Luistimien huolto

Luistimien terien tulee olla terävät. Tylsillä terillä ote lipsuu ja uusien taitojen opettelu hidastuu. Terien kuntoa tuleekin aika ajoin tarkkailla ja tarvittaessa teroittaa. Aloittelevan taitoluistelijan tulisi teroittaa luistimet ainakin kaksi kertaa kauden aikana. Luistimet on AINA teroitettava asiantuntijalla.

Muoviset teräsuojat ovat välttämättömät kuljettaessa jään ulkopuolella.

Lisätietoa varusteista saat paikkakuntasi taitoluistinliikkeestä tai omalta valmentajaltasi.

Ota Luistelupassi käyttöön ja opi luistelemaan

Lataa Luistelupassi-mobiilipeli älypuhelimellesi ja opettele luistelemaan. Luistelupassi on Suomen Taitoluisteluliiton ja Suomen Luisteluliiton yhdessä kehittämä mobiilipeli. Peli sisältää monipuolisia perusluisteluliikkeitä, joita kokeiltuasi voit siirtyä seuraavalle taitotasolle. Luistelupassi on suunnattu koko perheelle.

Lähetä viesti LUISTELU numeroon 16323. Viestin lähetys maksaa normaalin tekstiviestin verran. Taitotasoille siirryttäessä viestin hinta on 0,99 €. Peliä käyttääksesi tarvitset verkkoyhteyden. Lataa tästä STLL_Mobiilipeli_flyer