Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo

Taitoluisteluliiton yhdenvertaisuus ja tasa-arvo

Tehtävämme on yhdessä jäsenseurojemme kanssa luoda turvalliset edellytykset taitoluistelun monipuoliselle harrastus- ja kilpailutoiminnalle Suomessa. Tavoitteena on tukea elämänmittaista liikuntaharrastusta, jossa jokainen lajin harrastaja voi luottaa ammattimaiseen toimintaan jo luistelukoulusta lähtien.

Taitoluisteluliitto on sitoutunut edistämään yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa kaikessa toiminnassaan. Liiton toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet. Päätöksenteossa otetaan huomioon sukupuolinäkökulmat, sukupuolen moninaisuus ja tasa-arvo. Turvaamme toimintaamme kiusaamiselta, häirinnältä ja muulta epäasialliselta käytökseltä.

Varmistamme omalla toiminnallamme, että urheilu tuottaa jokaiselle lajissa toimivalle positiivisia kokemuksia. Panostamme yhdenvertaiseen ja tasa-arvoiseen toimintaympäristöön sisäisesti. Mikäli toiminnassamme huomataan haasteita, puututaan asiaan välittömästi varhaisen puuttumisen mallin ja  avoimen toimintakulttuurin kautta. Taitoluisteluliiton henkilökunta voi ilmoittaa huomioistaan joko suullisesti esihenkilölleen tai anonyymisti urheiluyhteisön ilmoituskanavan tai henkilöstökyselyiden kautta.

Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon näkökulmasta huomioimme toiminnassamme erityisesti talouteen, ikään, kieleen, sukupuoleen ja toimintakykyyn liittyviä kysymyksiä. Yhdenvertaisuussuunnitelmassamme on eritelty erityisesti aikuisluistelun kehitystä painopistealueena. Lisäksi esiin on nostettu soveltavan luistelun kysymykset, joiden kehittämiseen olemme sitoutuneet Paraolympiakomitean Avoimet ovet (vol 2) –hankkeen kautta. Soveltava luistelu on ollut vuosittain mukana järjestämässämme kansainvälisessä Finlandia Trophy -kilpailussa. Yhdenvertaisuutta tuetaan talouden näkökulmasta liiton oman taloudellisen tukirahaston kautta. Haastavassa taloudellisessa tilanteessa olevat harrastajat voivat saada tukirahastosta apua luistelupassin hankintaan. Tämän lisäksi maksusääntömme ovat joustavat. Liiton seurakehittäjät tukevat myös vuosittain urheiluseuroja hakemaan erilaisia hanketukia toimintansa kehittämiseksi. Sukupuoleen liittyvissä kysymyksissä seuratoimintamme on hyvin avointa. Kilpailutoiminnan osalta seuraamme Kansainvälisen Luisteluliiton (ISU) sääntöjä ja ohjeistuksia.

Mittaamme toimintamme laatua ja tavoitteidemme saavuttamista säännöllisesti liittotoiminnan palautekyselyiden ja lajikulttuurikyselyiden avulla. Henkilökunnan toiminnasta voi ilmoittaa Olympiakomitean ilmoituskanavan kautta. Palautekyselyistä saamme parhaan mahdollisen tiedon lajikulttuurin kehittymisestä ja turvallisen toimintaympäristön toteutumisesta arjessa ja tapahtumissamme. Teemme kyselyiden pohjalta muutoksia toimintaamme tarvittaessa. Haluamme, että toiminnastamme välittyy lämminhenkisyys ja kehitysmyönteisyys.