Maapaikat EM- ja MM-kilpailuissa sekä olympialaisissa

EM-, MM ja JMM-maapaikat (ISU 378)

Kullakin maalla on oikeus ilmoittaa mestaruuskilpailuihin yksi edustaja kuhunkin sarjaan. Maa voi saada kuhunkin sarjaan enintään kolme paikkaa. Lisäpaikat lasketaan kunkin sarjan edeltävän kauden vastaavien mestaruuskilpailujen lopputulosten sijoitusten perusteella. Maan 2 parhaiten sijoittunutta otetaan huomioon.

Sijoitus lopputuloksissa = pistemäärä, paitsi

  • jos jää lyhytohjelmaan/rytmitanssiin, pisteet 18
  • vapaaohjelmaan selvinneillä pisteet enintään 16
Laskettavien osanottajien määrä Kolmeen paikkaan oikeuttavat pisteet Kahteen paikkaan oikeuttavat pisteet
2 Enintään 13 Enintään 28
1 Enintään 2 Enintään 10

EM- ja MM- ja JMM-kilpailuihin osallistumiseen edellytetään myös, että luistelijat/parit ovat saavuttaneet vaaditut tekniset pisterajat. ISU ilmoittaa ne ennen uuden kauden alkua.

Aikuisten sarjassa kilpailijan pitää olla täyttänyt kilpailukauden alkuun mennessä (1.7.) 16 vuotta (kaudesta 2024-2025 alkaen 17 vuotta) ja junioreissa 13 vuotta. Junioreissa yläikäraja on 19 vuotta, paitsi pariluistelussa ja jäätanssissa pojilla 21 vuotta.

Olympialaisten maapaikat

Olympialaisiin pääsee naisten ja miesten sarjoissa 30 luistelijaa, jäätanssissa 23 paria ja pariluistelussa 19 paria. Olympialaisten vapaaluisteluosuuteen pääsee lyhytohjelman/rytmitanssin naisten ja miesten sarjojen 24, jäätanssin 20 ja pariluistelun 16 parasta. Määrät ovat samat kuin mestaruuskilpailujen vapaaohjelmissa.

Olympialaisia edeltävien MM-kilpailujen tulosten perusteella jaetaan edellä olleen taulukon mukaisesti

  • naiset ja miehet 24 maapaikkaa
  • jäätanssi 19 maapaikkaa
  • parit 16 maapaikkaa

Jos maa saavuttaa 2 tai 3 paikkaa olympialaisiin, maalla pitää lisäksi olla vastaava määrä kilpailijoita MM-kisojen vapaaohjelmassa. Jos määrä vapaaohjelmassa on alhaisempi, maa voi tavoitella ehdollisia olympiapaikkojaan ISU:n nimeämässä valintakilpailussa.

Valintakilpailun tulosten perusteella jaetaan loput maapaikat sekä varapaikat niiden maiden kesken,

  • joilla ei ole maapaikkaa MM-kisojen perusteella ja joilla
  • on MM-kisojen perusteella oikeus useampaan kuin yhteen paikkaan, mutta joilla ei ollut vastaavaa määrää kilpailijoita MM-kilpailujen vapaaohjelmassa.

Tavallisesti ISU nimeää valintakilpailuksi Saksan Oberstdorfissa syyskuussa pidettävän kansainvälisen Nebelhorn Trophy -kilpailun.

Olympialaisissa luistelijan, parilajeissa molempien, on oltava edustamansa maan kansalainen.

Olympialaisiin osallistumiseen edellytetään myös, että luistelijat/parit ovat saavuttaneet vaaditut tekniset pisterajat. ISU ilmoittaa ne ennen uuden kauden alkua.

Olympialaisissa noudatetaan mestaruuskilpailujen ikärajoja (ks. yllä).

Olympialaisten ohjelmaan kuuluu myös taitoluistelun neljän lajin joukkuekilpailu, johon valitaan 10 maata.

Lisätietoa vuoden 2022 olympialaisten valintajärjestelmästä:

https://www.isu.org/inside-isu/isu-communications/communications/25713-2388-entries-2022-owg-fsid-before-qual-comp/file

https://www.isu.org/docman-documents-links-2/2022-beijing/qualification-systems-3/22994-figure-skating-v1-0/file