Jäätanssi

Jäätanssi on taitoluistelun alalaji, joka tyylittelee kilpatanssia. Ensimmäisen kerran jäätanssi oli lajina taitoluistelun MM-kilpailuissa vuonna 1952. Talviolympialaislaji siitä tuli Innsbruckissa 1976.

Kuten pariluistelussa tanssijat kilpailevat pareina. Jäätanssi eroaa pariluistelusta sillä, että nostoilla on erilaiset vaatimukset. Siinä vaaditaan piruettien suorittamista joukkueena tanssiotteessa ja kielletään heitot ja hypyt. Partnereiden ei kuuluisi olla erossa enempää kuin kahden käsivarrenmitan verran. Alun perin partnereiden kuului pitää tanssiote koko ohjelman ajan, mutta tätä vaatimusta on löysennetty modernissa jäätanssissa. Jäätanssissa myös musiikin vaatimukset eroavat muista taitoluistelun lajeista siten, että tanssijoiden täytyy luistella musiikin poljennon tai rytmin mukaan. Yksin- ja pariluistelijat luistelevat monesti musiikin melodian mukaan tai fraseeraavat musiikkia.

Jäätanssikilpailu koostuu rytmitanssista ja vapaatanssista.  Ennen kautta 2009–2010 rytmitanssin sijaan luisteltiin pakollinen tanssi ja rytmitanssi. Rytmitanssin osana luistellaan ennalta määrätty kuviotanssi.

Jäätanssijat Susanna Rahkamo ja Petri Kokko ovat Suomen menestyneimmät jäätanssijat. He voittivat Euroopan mestaruuden ja MM-hopeaa vuonna 1995, MM-pronssia 1994 ja EM-pronssia 1993. Suomen tämän hetken ykköspari Juulia Turkkila-Matthias Versluis ovat saavuttaneet pronssia Grand Prix Espoo 2022 ja Euroopan-mestaruuskilpailuista 2023.