Jos viesti ei näy oikein, voit avata sen selaimessasi.

Tämä on Suomen Taitoluisteluliiton uutiskirje, jossa kerromme ajankohtaisista asioista. Jaathan Sähkäriä seurassasi eteenpäin.

MUODOSTELMALUISTELUN MM-KISATUOTTEET MYYNNISSÄ VERKKOKAUPASSA

Muodostelmaluistelun MM-kisatuotteiden verkkokauppa löytyy osoitteesta www.sysworlds2019.com. Isoissa kilpailuissa virallisten kisatuotteiden menekki on valtavaa, joten Taitoluisteluliitto ja Team Place suosittelevat ennakkotilausten tekoa.

KYSELY TAITOLUISTELUN LAJIKULTTUURISTA

Suomen Taitoluisteluliitto toteuttaa Taloustutkimuksen kanssa kyselytutkimuksen, jossa selvitetään lajin kulttuuria – muun muassa harjoittelun ilmapiiriä ja kunkin omaa kokemusta siitä, koulutustarpeita ja taitoluistelun vahvuusalueita. Lisäksi pohditaan kykyämme ratkaista ongelmatilanteita ja reagointiamme niihin, muun muassa mahdollisten häirintä- tai kiusaamistapausten kohdalla.

Kysely tullaan lähettämään huhtikuun aikana laaja-alaisesti käsittäen seuratoimijat, valmentajat, arvioijat, yli 12-vuotiaat luistelijat ja heidän vanhempansa. Tarkoitus on, että kulttuurin kehittymistä tutkitaan muutaman vuoden välein samanlaisella tutkimuksella.

Tulosten avulla liitto pyrkii entistä paremmin kohdistamaan resurssejaan, puuttumaan ongelmakohtiin, auttamaan seuroja työssään ja vahvistamaan onnistumisia. Tutkimuksen tulokset ovat selvillä arviolta toukokuun lopulla.

Lisätiedot: https://www.stll.fi/2019/03/22/kysely-taitoluistelun-lajikulttuurista/

TYÖRYHMIIN HAKU

Haluatko olla mukana rakentamassa Suomen Taitoluisteluliiton visiota "Koko Suomi luistelee ja parhaat maailman huipulla?" Tule mukaan työryhmätyöskentelyyn, hakuaika seuraavalle kaksivuotiskaudelle (1.8.2019-31.7.2021)avataan pian liiton nettisivuille.

KOULUTUKSIA

Kevät ja alkusyksy on hyvää aikaa hakea uusia ideoita ja oppeja Taitoluisteluliiton laadukkaista koulutuksista. Olethan huomioinut, että uuden Taitoluisteluohjaajakoulutuksen moduulit 3 ja 4 toimivat loistavasti täydennyskoulutuksena mm. muodostelmaluisteluvalmentajille. Katso lisätietoa tulevista koulutuksista koulutuskalenterista. Kalenteri päivittyy syksyn osalta kevään aikana.

Alueellisia koulutuksia löydät täältä: Liikunnan aluejärjestöjen yhteinen koulutus- ja tapahtumakalenteri

LIITOLTA APUA SEURATOIMINTAAN

Taitoluisteluliitto haluaa auttaa ja tukea seurojaan. Lue liiton tarjoamista etuuksista täältä.

Uuden kauden alkaessa seuroissa vaihtuu luistelijoita, työntekijöitä ja hallituksen jäseniä. Vaihdoksen yhteydessä tiedonjano on valtava, joten olemme koonneet tähän joukon tärkeitä linkkejä seuratoimintaan liittyen.

Kaikki alkaa yhteystietojen päivittämisestä. Päivittäkää seuran muuttuneet yhteystiedot ja luistelijatiedot Taitoluisteluliiton nettisivujen kautta kirjautumalla.

Olympiakomitea järjestää seuroille hallinnon ja johtamisen koulutuksia myös maksuttomasti ja verkkoversioina. Tutustu ja osallistu vaikka kotisohvalta.

Seuratoimintaa ohjaa yhdessä sovitut arvot. Mitkä ovat teidän seuranne arvot? Onko seurassanne käyty arvokeskustelua? Arvokeskusteluun kannattaa ottaa mukaan myös luistelijat työstämällä arvoja tämän materiaalin pohjalta esimerkiksi pelisääntökeskustelujen tms. keskustelujen yhteydessä keväällä.

Kinkkinen tilanne? Apua on tarjolla! Olympiakomitean Help Desk voi auttaa. Klikkaa sisään, kysy ja saat yhteydenoton alan asiantuntijalta.

Jos sinulla on kysyttävää taitoluistelun seuratoiminnasta, ole rohkeasti yhteydessä joko aluepäälliköihin tai Taitoluisteluliiton seurakehittäjä Sanna Vuoriseen.

AMEX

American Express Meetings & Events on Suomen Taitoluisteluliiton virallinen yhteistyökumppani. Voit keskittyä itse joukkueesi johtamiseen ja luistelijoiden kannustamiseen, kun otat AMEXin tiimin mukaan jo matkan suunnitteluvaiheessa. Taitoluisteluliitolle on tehty ikiomat sivut, jossa matkailualan spesialisti antaa matkavinkkejä rakkaudesta lajiin https://www.amexglobalbusinesstravel.fi/stll. Tsekkaa sivuilta, miten voit tehdä omasta elämästäsi helpompaa. Tiimin yhteystiedot p. +358 10826 2620 / ryhmat@amexgbt.com.

YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISTÄ VALTTI-TOIMINNALLA

Valtti-toiminnan avulla vammais- ja erityisryhmien edustajat voivat kokeilla luistelua muutaman kerran ja pohtia sen jälkeen, josko lajista olisi pidempiaikaiseksi harrastukseksi. Seurojen täytyy ilmoittaa seuransa mukaan, jotta valttilaiset löytävät toiminnan. Aiempien vuosien kokemukset toiminnasta ovat rohkaisevia. Monet ovat löytäneet itselleen mieluisan liikuntaharrastuksen. Valtti-toiminta on Suomen vammaisurheilu- ja liikunta VAU:n koordinoima ohjelma.


Lisätietoja: https://www.vammaisurheilu.fi/ajankohtaista/valtti
Valtti-ilmoittautumisen seura voi tehdä tätä kautta: https://www.vammaisurheilu.fi/ajankohtaista/valtti/seuroille

© 2019 Suomen Taitoluisteluliitto ry | stll.fi