Kilpailukalenteri

Kauden 2018-2019 kilpailukalenteri järjestäjillä on julkaistu

Kilpailukalenteria uudistettiin kaudelle 2018-2019.  Useammassa kilpailutapahtumassa yksin- ja muodostelmaluistelijat kilpailevat samoissa tapahtumissa.  Yksinluistelun aiemmat 2-3 lohkoa on nyt jaettu 4 lohkoon ja muodostelmaluistelussa 3 lohkoon ja aiempaa alueellisemmiksi. Tulevalla kaudella loppukilpailupaikat lunastetaan lohkokilpailuista saavutetuilla pistemäärillä, ei sijoituksilla.

Kotimainen kilpailukalenteri ja järjestäjät 2018-2019

Huomioithan että Finlandia Trophyn, yksin- ja pariluistelun, jäätanssin ja muodostelmaluistelun junioreiden sekä senioreiden SM-kilpailujen aikana ei saa järjestää muita kilpailuja. Tällä pyrimme varmistamaan, että kaikilla faneilla lajiin katsomatta on mahdollisuus päästä seuraamaan Suomen kovatasoisimpia kilpailuja paikan päälle.