Uutiset

Mozart Cupissa ja Leon Lurjessa menestystä

Lumineers saavutti ensimmäisen kerran paikan kansainvälisen kilpailun palkintokorokkeella sijoittumalla Mozart Cupissa kolmanneksi yhteispisteillä 168,78. Cupin voiton vei Kanadan Les Suprêmes tuloksella 182,12, ja toiseksi luisteli Yhdysvaltain Skyliners kokonaispisteillä 179.92.

Valmentajat Maikki Merilehto ja Liisa Lakela olivat iloisia joukkueensa onnistuneesta tulkinnasta Nordic Noir -vapaaohjelmasta lauantaina. Vapaaohjelman pisteet 111,80, kuten yhteispisteetkin, ovat ensimmäistä kauttaan luistelevan joukkueen parhaat.

– Tämä oli ensimmäinen puhdas vapaaohjelma kilpailutilanteessa. Siitä on syytä olla tyytyväinen, samoin 110 pisteen rajan rikkoutumisesta vapaan suorituksella.

Junioreissa Musketeers onnistui vapaaohjelmassaan Voodoo Dolls, vaikka ensimmäiseen läpimenoon osuikin pieni yhteentörmäys. Suoritus nosti kokonaispisteet 132,50:een ja toi neljännen sijan. Naantalin Sun City Swing säilytti kahdeksannen sijansa myös lopputuloksissa yhteispisteillä 100,44. Vapaaohjelmaan Orjat osui harmittavasti kaksi kaatumista.

Junioreiden sarjan voitti Venäjän Junost yhteispistein 172,82. Toinen oli saman maan Crystal Ice kokonaistuloksella 165,84 ja kolmas Kanadan Les Suprêmes Junior yhteispistein 158.72

Noviisit

Noviiseissa suomalaiset veivät neloisvoiton.

  1. Starlights, HL 57,08
  2. Valley Bay Synchronics, EsJt 47,07
  3. Ice Energy, KuLs  45,79
  4. Sun City Synchro,VG 62 45,42

Tulossivu: http://skateaustria.vs91-250-98-130.cloud-he.de/img/competition/3.2017_18/120/index.htm

Ensimmäisen päivän tuloksia Leon Lurjesta Göteborgista

Leon Lurje Trophyssa ei tällä kertaa ole yhtään suomalaista seniorijoukkuetta. Johtopaikkaa senioreissa pitää lauantaisten lyhytohjelmien jälkeen Yhdysvaltain Haydenettes. Ruotsin Team Surprise  on toisena ja Yhdysvaltain Miami University kolmantena.

Junioreissa Suomella on kaksi edustajaa. Tampereen Fire Blades on neljäntenä pistein 50,58 ja EVT:n Ice Steps kuudentena pistein 46,43. Kilpailua johtaa Venäjän Team Sunrise 1 pistein 67,88.

Noviisit

Göteborgissakin Suomen noviisit hyvissä asemissa. Noviisit luistelevat tässä kilpailussa kaksi vapaaohjelmaa, peräkkäisinä päivinä.

2. DreamSteps, EVT 49.77
4. Crystal Blades, TapTL 48.64
5. Aurora Borealis, OLK  48.61
7. Team Soleil, LTL 43,77
8. Blue Diamonds, JyTLS 43.10

Lopputulokset Göteborgissa

Venäjän Team Sunrise 1 voitti Leon Lurje Trophyssa myös vapaaohjelman ja näin koko kilpailun kokonaispisteillä 170,16. Toisen sijansa säilytti vapaaohjelmassa ja lopputuloksissa Yhdysvaltain Team Lexettes ja kolmannen sijan Kanadan Team Nexxice.

Neljäs kilpailussa oli Tampereen Fire Blades kauden ennätyspistein 136,78 ja seitsemäs EVT:n Ice Steps pistein 124,56.

Noviisien lopullinen tulos

Noviisit kilpailevat Leon Lurje Trophyssa ohjelmallaan kahtena päivänä. Sijoituksen ratkaisee yhteistulos.

  1. Venäjän Team Sunrise2 127,26
  2. Dream Steps, EVT 102,61
  3. Crystal Blades TapTL 102,25
    5. Aurora Borealis. OLK 100,02
    7. Team Soleil LTL 90,55
    8. Blue Diamonds. JyTLs 86,67

Senioreissa asemat säilyivät vapaaohjelmien jälkeen samoina kuin lyhytohjelmien tuloksissa. Voittaja oli Yhdysvaltain Haydenettes, toinen Ruotsin Team Surprise ja kolmas Yhdysvaltain Miami University.

Tulossivu: http://skatesweden.wehost.se/17-18/Synchro/LeonLurje/html/index.htm


Kutsu Suomen Taitoluisteluliiton kevätliittokokoukseen 20.4.2024 15.3.2024
Tuloksia: Sonja Henie Trophy 10.3.2024