Uudenkaupungin Jääkotkat etsii valmentajia

Hei,

Haemme ensi kaudeksi vastuuvalmentajaa, tuntivalmentajia ja -ohjaajia Uudenkaupungin Jää-Kotkien Taitoluistelulle. Uudenkaupungin Jää-Kotkat (jatkossa UJK) on vuonna 1978 perustettu jääkiekon, ringeten ja taitoluistelun erikoisseura.

Taitoluistelua on harrastettu Uudessakaupungissa jo useiden vuosien ajan. Harrastajia on tällä hetkellä reilu 40. Yksinluistelun harrasteryhmiä on neljä ja yksi kilparyhmä. Lisäksi olemme järjestäneet luistelukouluja kerholuonteisesti. Harrasteryhmät ovat harjoitelleet kaksi kertaa viikossa ja kilparyhmä kolme kertaa viikossa. Harjoituspäivät ovat olleet tällä kaudella (2022-2023) ti, to ja la. Voit tutustua pieneen ja toimivaan seuraamme myös nettisivujen kautta Taitoluistelu – Jää-Kotkat Ry (jaakotkat.fi).

Kaikissa ryhmissämme pidämme tärkeimpänä tavoitteena harrastuksesta saatavia positiivisia kokemuksia. Toimintaa pyritään kehittämään jatkuvasti luistelijoiden ehdoilla ja heidän viitoittamaansa suuntaan yhdessä valmentajien ja vanhempien kanssa.

Jää-Kotkissa taitoluisteluvalmentaja voi keskittyä jäällä ja oheisharjoituksissa valmentamiseen, kun vakaasti toimiva emoseura tarjoaa taitoluistelujaokselleen monipuoliset seuratoimintapalvelut. Taitoluistelujaos on aktiivinen ja auttaa sekä tukee parhaan osaamisensa mukaan valmennustoimintaa.

Ketä etsimme?

Etsimme vastuuvalmentajaa. Vastuuvalmentajana sinulla on mahdollisuus päästä kehittämään seuramme harrastus- ja kilpailutoimintaa. Vastuuvalmentaja vastaa harraste- ja kilparyhmien jää- ja oheisharjoittelusta sekä harjoittelun suunnittelusta, seurannasta ja kehittämisestä yhdessä muun valmennustiimin kanssa.

Etsimme seuraamme myös tuntivalmentajia ja olemme avoimia kaikenlaisille ehdotuksille valmennukseen liittyen. Jos sinun on mahdollista tulla ohjaamaan satunnaisiakin tunteja, ota rohkeasti yhteyttä niin keskustellaan sinulle sopivasta valmennustavasta.

Seuramme tila on vakaa ja monta innokasta luistelijaa odottaa taitoluisteluharrastuksen jatkumista syksyllä. Kaipaammekin kipeästi vahvistusta valmennustiimiimme, jotta saamme tarjottua lapsille jatkossakin tämän ihanan harrastuksen kaupungissamme. Voisitko se olla sinä, joka tulisit mukaan meidän mukavaan taitoluisteluperheeseemme? 

Toivottavasti kiinnostuit toiminnastamme. Ota rohkeasti yhteyttä, niin keskustellaan lisää.

Jos tiedät jonkun, joka voisi kiinnostua, niin välitäthän postimme hänellekin. Olemme kiitollisia pienestäkin kiinnostuksesta ja avusta lapsiemme harrastuksen jatkuvuuden takaamiseksi.

Ystävällisin terveisin,

UJK Taitoluistelujaos

Yhteydenotot:

Johanna Uurasmaa

taitoluistelujaos.pj@jaakotkat.fi

puh. 050 358 1132