Uutiset ja artikkelit

YL MM2014 Japani /tuloksia

Taitoluistelun MM-kilpailut, Saitama, Japani 26.-30.3.2014

Taitoluistelun MM-kilpailuissa Japanin Saitamassa kilpailtiin aikaisin perjantaiaamuna jäätanssin lyhyttanssikilpailu.

Suomen pari Henna Lindholm ­­– Ossi Kanervo sijoittui lyhyttanssiosuudella 26:nneksi 50,61 pisteellä, eikä suomalaisväriä näin ollen nähdä jäätanssin MM-finaalissa. Finaalipaikan saavutti 20 parasta paria.

Kilpailua johtaa niukalla piste-erolla hallitseva Euroopan mestaripari, Italian Anna Cappellini – Luca Lanotte pistein 69,70. Toiselta sijalta vapaaohjelmakilpailuun lähtevät Kanadan Kaitlyn Weaver – Andrew Poje pistein 69,20 ja kolmannelta sijalta Ranskan kokenut pari Nathalie Pechalat – Fabian Bourzat 68,20 pisteellä.

Lindholm ja Kanervo edustivat Suomea MM-tasolla toista kertaa. Lyhyttanssin pakollinen tanssiosuus tällä kaudella oli suomalaisten Susanna Rahkamo – Petri Kokon lanseeraama, nopeatempoinen Finnstep. Lindholm ja Kanervo suorittivat lyhyttanssinsa tarkasti ja tyylikkäästi. Ohjelma palkittiin parin arvokisojen ennätyspisteillä. Suomalaiset saivat tuomaristolta hieman yllättävän musiikkivähennyksen, sillä vaaditun osion musiikin pisin sallittu kesto ylittyi aavistuksen. Finaalipaikan kannalta vähennyksellä ei kuitenkaan ollut ratkaisevaa merkitystä. Luistelijat olivat suoritukseensa tyytyväisiä.

 

–          Kilpailu on kova. Tekniset pisteet olivat hyvät. Ehkä haave finaaliin pääsystä ei tällä kertaa ollut täysin realistinen, mutta aina täytyy yrittää ja tavoitella korkealle. Olemme kuitenkin iloisia siitä, että teimme hyvän suorituksen. Koreografiaa on hienosäädetty ja ohjelma on tullut paljon eteenpäin kauden aikana. Se näkyy suorituksessa, Kanervo kertoi kilpailusuorituksen jälkeen.

__________________________________________________________________________

Taitoluistelun MM-kilpailut Japanin Saitamassa alkoivat suomalaisittain naisten lyhytohjelmakilpailulla.

Juulia Turkkila sijoittui lyhytohjelmassa 29:nneksi pistein 45,57. Turkkilan MM-koitos päättyy tähän, sillä vapaaohjelmakilpailuun jatkaa vain kilpailun 24 parasta luistelijaa. Naisten kilpailua johtaa Japanin Mao Asada pistein 78,66. Toisena on Italian Carolina Kostner 77,24 pisteellä ja kolmannella sijalla Venäjän Julia Lipnitskaja pistein 74,54.

Turkkila lähti lyhytohjelmaansa päättäväisesti. Ohjelman alun kolmois-kolmois-yhdistelmä oli ilmava ja laadukas, mutta soolohypyksi valitun kolmoisritin ilmalento jäi harmittavasti kesken, mikä verotti helsinkiläisen pisteitä ratkaisevasti. Kolmisen viikkoa sitten sattunut, jo paranemassa oleva nilkan vääntövamma ei Turkkilan mukaan vaikuttanut lyhytohjelmasuoritukseen.

 

–          Taistelin ohjelman läpi lievästä kivusta huolimatta. Lähdin rittiin hieman liian innokkaasti, sillä halusin päästä hyppäämään. Ponnistus vain oli liian nopea.

–          Nilkka on vahvistunut koko ajan, ja olen pystynyt tekemään harjoituksissa muutamia (hyppy)toistoja, Turkkila kertoi tuoreeltaan ohjelman jälkeen.

 

Taitoluistelun MM-kilpailut jatkuvat perjantaina jäätanssin lyhyttanssilla. Suomalaispari Henna Lindholm-Ossi Kanervo luistelee ohjelmansa kolmannen lämmittelyryhmän viimeisenä, aamulla noin klo 05.40 Suomen aikaa.

 

Kilpailun tulossivut:

http://www.isuresults.com/results/wc2014/index.htm

 


Haemme markkinointi- ja viestintäpäällikköä 1.12.2022
Jenni Saarinen jättää kilpajäät 26.11.2022