Finlandia Trophy kokoaa huiput Vantaalle 9.-11.10.

14.9.2009


Finlandia Trophy kokoaa huiput Vantaalle

Jo neljännentoista kerran järjestettävä kansainvälinen taitoluistelukilpailu Finlandia Trophy kasvattaa vuosi vuodelta suosiotaan. Vantaan Valtti Areenalla 9.-11. lokakuuta järjestettävä Trophy on monelle huippuluistelijalle tärkeä kauden aloituskilpailu ennen esimerkiksi GP-sarjan alkua. Paitsi oivallinen ajankohta, myös kilpailusta jaettavat ISU:n rankingpisteet innoittavat monia kilpailemaan Vantaalla. Tänä vuonna kilpailussa on mukana 18 naista, 20 miestä ja 13 jäätanssiparia 16:sta eri maasta.

Miesten sarjan kirkkain tähti on Japanin Daisuke Takahashi, vuoden 2007 MM-hopeamitalisti sekä GP-finaalin kakkonen ja MM-kisan nelonen vuodelta 2008. Japanilainen on etenkin kotimaassaan suosittu urheilija, josta kertoo mukaan ilmoittautuneen japanilaislehdistön sekä tv-asemien huikea määrä. Takahashi ei kilpaillut kaudella 2008-2009 polvivamman takia. Ennakolta Trophyn toiseksi kovin nimi on Belgian Kevin Van Der Perren, vuoden 2009 Helsingin EM-kisojen pronssimitalimies. Suomea edustavat miehissä Ari-Pekka Nurmenkari, Mikko Minkkinen ja Valtter Virtanen.

Naisten sarjassa Euroopan mestari Laura Lepistö, EM-pronssimitalisti Susanna Pöykiö ja vuoden 2007 EM-pronssimitalisti Kiira Korpi saavat vastaansa mm. EM-kisoissa neljänneksi ja MM-kisoissa seitsemänneksi sijoittuneen junioreiden maailmanmestarin Venäjän Alena Leonovan. Muita mielenkiintoisia naisluistelijoita ovat mm. Saksan Anette Dytrt, Italian Valentina Marchei sekä Ruotsin sisarukset Viktoria ja Joshi Helgesson.

Jäätanssissa viime vuoden Finlandia Trophy voittoa tulevat puolustamaan Ison-Britannian sisaruspari Sinead Kerr – John Kerr. Pari voitti Helsingin EM-kilpailuissa tammikuussa pronssia. Suomea kilpailussa edustaa pari Henna LIndholm – Ossi Kanervo. EM-kisoissa Suomea edustaneet Oksana Klimova – Sasha Palomäki kilpailevat samana viikonloppuna junioreiden GP-kilpailussa Zagrebissa.

YLE lähettää tapahtumasta koosteen sunnuntaina 11.10. klo. 17.20.


Kilpailun aikataulu:

Perjantai 9.10.

klo 16.00 Jäätanssin pakollinen tanssi

klo 18.00 Miesten lyhytohjelma

Lauantai 10.10.

klo 14.00 Jäätanssin rytmitanssi

klo 16.10 Naisten lyhytohjelma

klo 19.00 Miesten vapaaohjelma

klo 22.35 Miesten palkintojen jako

Sunnuntai 11.10.

klo 11.30 Jäätanssin vapaatanssi

klo 14.10 Naisten vapaaohjelma

klo 17.05 Jäätanssin ja naisten palkintojen jako


Liput Lippupalvelusta ja tuntia ennen ovelta.

Lisätietoa: www.finlandiatrophy.com

 

Sivuston tekninen toteutus Avoine Oy

© 2005-2014 Suomen Taitoluisteluliitto ry. - Finnish Figure Skating Association