 Kiira Korpi ja Pete Parkkonen kuva Tomas D Whitehouse |
Oikea asia ja taitojen yhdistäminen innostivat artisteja
Plan Jäägaalan upea tähtikaarti suorastaan hyrisi tyytyväisyyttään perjantaina Helsingin jäähallissa.
Vaikka työpäivä kaikilla oli erittäin pitkä ja vaikka live-esiintyminen kaikille vähän poikkeuksellisissa oloissa oli haastavaa, tähdet tunsivat vahvasti olevansa oikeassa paikassa ja oikealla asialla.
- Kahden tytön isänä olen suorastaan vaikuttunut siitä, että saan olla mukana tällaisessa hankkeessa, auttamassa tyttöjä ja ylipäänsä ihmisiä kehitysmaissa. Sellaista lapsuuden ja jopa koko ihmisyyden riistoa, mitä siellä tapahtuu, on meidän täällä Suomessa edes vaikea kuvitella, kiteytti Pentti Hietanen omia ajatuksiaan.
Hietasen omat tytöt panostavat musiikkiharrastukseensa täysillä, ja Hietanen sanoikin, että hänelle erityistä on myös saada olla mukana näkemässä nuoria, motivoituneita ja lahjakkaita taitoluistelijoita.
Hietaselle jäähalli ja jää ovat nuoruusvuosilta perin tuttuja, hän pelasi juniorina Tapparassa jääkiekkoa. Myös Kiira Korpi, kotiseudun ja oman vanhan seuran kasvatti, oli miehelle tuttu seurattava.
Sen sijaan esimerkiksi Pete Parkkonen myönsi, että etenkin taitoluistelu on jäänyt tähän asti hieman vieraammaksi lajiympäristöksi.
- Olympialaisten aikaan tuli katsottua, mutta on ihan eri päästä livenä katsomaan. Tosi hieno laji!
Niin Pete Parkkoselle kuin myös Anna Abreulle Plan Jäägaala oli myös jännittävä uusi elämys kahden erilaisen maailman kohtaamisesta.
- Tanssia olen yhdistänyt esiintymisiini, mutta luistelua en koskaan. Ehkä eniten jännitän kuitenkin vain omaa esiintymistäni, muuten en usko että yllätyksiä tulee, kertoi Anna ennen gaalan alkua.
- Hienoa on. Erityisesti muodostelmajoukkueiden liukuessa jäällä kylmät väreet menivät selässäni.
Esiintyminen livemusiikin siivittämänä oli uutta myös useimmille taitoluistelijoille. Susanna Pöykiö ja Jenni Vähämaa ovat tehneet vastaavaa ennenkin, ja kumpikin muisteli hyvällä myös aiempia kokemuksiaan.
- Hyvin samalla lailla homma etenee kuin Kuopiossa muutamia vuosia sitten. Ja ihan mahtava päivä, sanoi Susanna Pöykiö.
Kaisa Viitanen