|
 Kiira Korpi |
|
Yksinluistelu on taitolaji, jossa lajin kilpailutoimintaan tähtäävät aloittavat säännöllisen lajiharjoittelun nuorina. Yksinluistelu vaatii nuorelta paljon: taidot vaativat kertyäkseen pitkää harrastamista ja kurinalaisuutta harjoittelussa. Vastineeksi taitoluistelu kuitenkin antaa paljon muutakin kuin puhdasta lajiosaamista: nuori pääsee mukaan musiikin, rytmin ja tanssin maailmaan, oppii hallitsemaan oman kehonsa, saa mielenkiintoisia esiintymismahdollisuuksia.
|
Suomessa nuorimmat taitoluistelun harrastajat, myös osa vanhemmista, kilpailevat vain seura- ja aluetasolla. Ensimmäinen sarja, jossa järjestetään kansallisia loppukilpailuja ovat debytantit. Muut kilpailusarjat ovat noviisit (SM-noviisit ja Noviisit), juniorit (SM-juniorit ja Juniorit) sekä seniorit (SM-seniorit ja Seniorit). Suomen Taitoluisteluliitto tukee nuoria taitoluistelijoita järjestämällä mm. leiritoimintaa. Liitolla on myös lahjakkaille nuorille erillinen Projekti 2010 ryhmä.
|
|
 Laura Lepistö |  Ari-Pekka Nurmenkari |  Susanna Pöykiö |
 Valtter Virtanen |  Mikko Minkkinen |  Jenni Vähämaa |
|
|