Special Olympics

Suomalaiset napsivat mitaleja Special Olympics Talvimaailmankisoissa 2009

Elisa Aronen tasolla kaksi sekä Hanna Lahtinen tasolla yksi luistelivat hopealle. Alle 15-vuotiaiden tasolla yksi luisteleva Susanna Kanervo sijoittui kolmanneksi. Hilma Mustakallio sijoittui yli 21-vuotiaiden tasolla yksi kolmanneksi ja Sanna Mähönen viidenneksi. Tasolla kolme luisteleva Tomas Jaatinen sijoittui neljänneksi. Tasolla kaksi kilpaileva Ville Putila sijoittui seitsemänneksi.

"Nyt meni todella hyvin. Neljä vuotta sitten ei tullut mitalia, joten tyytyväinen pitää olla. Hannassa ja Susannassa on potentiaalia tulevaisuutta silmällä pitäen. Harmittaa että Hanna kosketti jäätä tehdessään kyykkyliukua, siinä meni voitto. Mitalit menivät tasan kaksi-kaksi Vihdin Taitoluistelijoille ja KooVeen taitoluistelijoille, päävalmentaja Anne Tingander sanoo.

Special Olympics 2009

Suomea edusti 7 luistelijaa Special Olympics Talvimaailmankisoissa 4.-13.2.2009. Talvimaailmankisat järjestettiin Boisessa, Idahon osavaltiossa, Yhdysvalloissa.

Suomen edustajat taitoluistelussa:

Koko joukkueen koko oli 24 urheilijaa ja Suomella oli edustusta alppihiihdossa, lumikenkäilyssä, lumilautailussa, maastohiihdossa ja taitoluistelussa. Yhdeksänsiin Special Olympics Talvimaailmankisoihin odotetaan useita tuhansia urheilijoita 85 maasta.

Suomen joukkueen kotisivut: www.specialolympics.fi

* * *

Special Olympics on kansainvälinen järjestö, joka organisoi ympärivuotista urheilutoimintaa kehitysvammaisille henkilöille. Special Olympics – järjestön on perustanut presidentti Kennedyn sisar Eunice Kennedy Shriver vuonna 1968. Järjestön toiminta on laajentunut yli 180 maahan eri puolille maailmaa. Toiminnan piirissä liikkuu yli kaksi ja puoli miljoonaa kehitysvammaista urheilijaa harrastaen, valmentautuen ja kilpaillen 30 eri lajissa. Suomessa Special Olympics -toiminnasta vastaa Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu ry. (Special Olympics Finland).

Special Olympics on kansainvälisen järjestön nimi, jota ei käännetä suomeksi.

 
© 2005-2010 Suomen Taitoluisteluliitto ry. - Finnish Figure Skating Association