MUODOSTELMALUISTELUN HISTORIAAMuodostelmaluistelun varhaisin edeltäjä, neljän luistelijan suorittama joukkueluistelu, syntyi jo 1900-luvun alussa. Laji sellaisenaan ei kuitenkaan jaksanut kantaa.
1950-luvulla USA:ssa puolestaan kehitettiin ajatusta yhdistää cheerleader-toiminta ja taitoluistelu. Luistelijoita organisoitiin ja harjoitettiin esittämään erilaisia kuvioita tapahtumiin ja jääkarnevaaleihin. Kiinnostus näyttävään lajiin levisi, ja lajissa ryhdyttiin 1970-luvulla kilpailemaan alussa pääosin Pohjois-Amerikan yliopistojen välillä. Lajin kehittyessä sitä ryhdyttiin kutsumaan Precision Team Skating -nimellä. Lajin ensimmäiset kansalliset kilpailut pidettiin USA:ssa ja Kanadassa 1980-luvun alkuvuosina.
1980-luvun alussa laji alkoi levitä myös Pohjois-Amerikan ulkopuolelle, Japaniin, Australiaan ja Skandinaviaan. Suomeen laji tuli ensin ryhmäkuviointinimellä. Ensimmäinen kotimainen joukkue oli Helsingin Taitoluisteluklubin The Rockets, joka perustettiin kaudelle 1984.