Taitoluistelijan tie harrastajasta kilpaurheilijaksi

Luistelukoululainen voi valmentajan suosituksella edetä seuran kehitys- ja kilparyhmiin. Kehitys- ja kilparyhmissä harjoitellaan jo useita kertoja viikossa jäällä, jonka lisäksi luistelijoiden arkeen sisältyy useimmiten myös fyysistä lajiominaisuutta kehittävää oheisharjoittelua kuten yleisurheilua, balettia tai telinevoimistelua. Kilparyhmien luistelijat harjoittelevat päämäärätietoisesti kilpailuohjelmiensa hyppyjä, piruetteja, askeleita ja liukuja oman sarjansa kilpailuja varten. Varttuneempien ja SM-tasolla kilpailevien luistelijoiden tavoitteena on osallistua kauden aikana myös ulkomailla järjestettäviin kansainvälisiin kilpailuihin. SM-tasolla kilpailevan luistelijan harjoitusviikkoon kuuluu tyypillisesti useita harjoituskertoja päivässä; aamutunneille tullaan jo ennen koulua ja jääharjoittelun lisäksi tehdään monipuolista, ympärivuotista oheisharjoittelua.

Projekti 2010 -ryhmän nimellä toiminut lahjakkaiden nuorten ryhmä lakkautettiin keväällä 2010 ja tilalle perustettiin kaksi nuorten valmennusryhmää; Talent -ryhmä ja Nuorten maajoukkue.

Talent -ryhmä on 9–13 -vuotiaille lahjakkaille luistelijoille. Talent -ryhmään järjestetään vuosittain huhtikuussa valintaleiri, johon voi ilmoittautua valmentajan ja seuran suosituksella. Nuorten maajoukkue on tarkoitettu 11-15 -vuotiaille lahjakkaille luistelijoille. STLL kutsuu urheilijat nuorten maajoukkueen valintaleirille mm. kilpailunäyttöjen perusteella.

STLL:n maajoukkue koostuu Suomen parhaimmista taitoluistelijoista, jotka edustavat Suomea lajin arvokilpailuissa kansainvälisillä kentillä. Maajoukkueluistelijat kokoontuvat useita kertoja vuodessa yhteiselle maajoukkueleirille Vierumäelle, jonka lisäksi A-maajoukkueluistelijoille järjestetään vuorollaan kunkin luistelijan kotiseurassa ja –kaupungissa pidettäviä sparrauspäiviä. Sparrauspäivät ovat A-maajoukkueluistelijoiden yhteisiä tehoharjoituspäiviä, jonka suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa vuorollaan jokaisen luistelijan henkilökohtainen valmentaja. Lisäksi maajoukkueluistelijoilla on käytössään Helsingissä kaksi kertaa viikossa aamujäävuoro, jossa valmentajana toimii Anuliisa Uotila.

Kuva: Samuli Karala

Muodostelman maajoukkueiksi STLL nimeää vuosittain kaksi parhaiten menestynyttä SM-seniorijoukkuetta, jotka samalla lunastavat itselleen edustuspaikat lajin MM-kilpailuihin. Kaudella 2009-2010 muodostelmaluistelun maajoukkueita ovat Marigold IceUnity (HL) sekä Team Unique (HSK).

Maajoukkueluistelijat saavat liitolta suoraa rahallista valmennustukea liittokokouksen hyväksymän budjetin sallimissa rajoissa. Urheilijoita tuetaan leirityksessä sekä kilpailumatkakustannuksissa ja heidän käyttöönsä annetaan STLL:n edustusvaatetus. Myös asiantuntija- ja muita tukipalveluja tarjotaan maajoukkueluistelijoille ja –valmentajille mahdollisuuksien mukaan.

 
© 2005-2010 Suomen Taitoluisteluliitto ry. - Finnish Figure Skating Association