Tukea seuratoimintaan

Seuratuki 2011: Taitoluisteluseuroihin kolme uutta päätoimista työntekijää

Taitoluisteluseurat saivat tukea kolmen päätoimisen työntekijän palkkaamiseksi sekä 24 500 € toiminnan kehittämiseen. 

Uusien päätoimisten palkkatuella parannetaan nykyisten harrastajien tyytyväisyyttä ja toiminta-aktiivisuutta seurassa. Innovaatioiden ja kokeilujen kautta seuratoimintaan voi löytyä myös uusia toimintamalleja. Taitoluisteluseuroja tuen saajien joukossa oli kolme. Tuetut taitoluisteluseurat hakivat tukea junioripäällikön sekä lasten ja nuorten liikunnan erityisosaajan tehtäviin.

Onnittelut kaikille tukea saaneille!

  • Järvenpään Taitoluistelijat
  • KOO-VEE Taitoluistelujaosto
  • Nurmijärven Taitoluistelijat

Lasten liikunnan toiminnan kehittämisen tuet

Seurat saivat hakea lasten ja nuorten urheilun kehittämiseen nk. toiminnallista tukea. Tukea haettiin mm. seuran harrastustoiminnan kehittämistarpeisiin sekä ohjaajien ja valmentajien osaamisen kehittämiseen.  Lasten- ja nuorten liikuntaan myönnettiin 848 000 euroa yhteensä 355 hankkeelle. 

Tuen saajat:

  • Helsingin Luistinklubi
  • Hämeeninnan Taitoluistelijat
  • Lahden Taitoluistelijat (2 hanketta)
  • Mäntsälän Jäätiikerit
  • Raision Taitoluistelijat
  • Salon Palloilijat /taitoluistelu
  • Satakunnan Jääurheilijat
  • Ylä-Savon Taitoluistelujaosto / KuTa


Aikuisten liikunnan toiminnan kehittämistuet

Kehittämistukea jaettiin myös aikuisten liikunnan kehittämiseen. Aikuisliikuntaan jaettiin 235 000 euroa 108 seuralle. Tukea myönnettiin mm. ohjaajien koulutukseen sekä uuden toiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen. Taitoluistelussa tukea myönnettiin kahdelle seuralle.

Tuen saajat:

  • Vaasan Luistinkerho


Seuratoiminnan kehittämistuen tavoitteena on urheiluseuratoiminnan elinvoimaisuuden ja kehittymisen varmistaminen. Tukirahat ovat opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön myöntämää seuratoiminnan kehittämistukea. Rahat ovat kokonaisuudessaan Veikkauksen tuottoa.
Seuratoiminnan kehittämistuen jakamisesta vastaavat: Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU), Nuori Suomi ja Suomen Kuntoliikuntaliitto yhdessä lajiliittojen, TUL:n, FSI:n, muiden valtakunnallisten liikuntajärjestöjen ja liikunnan aluejärjestöjen kanssa.

Tukea seuratoiminnan kehittämiseen voi hakea jälleen ensi keväänä (15.3. mennessä).

Lisätietoa: www.seuratuki.fi
Suomen Taitoluisteluliitto, Maiju Kokkonen  maiju.kokkonen#stll.fi p. 09 3481 2385

Tukea seuratoimintaan tarjoavat monet tahot, kuten:
oma lajiliitto
SLU-aluejärjestöt (15 kpl)
lasten liikunnan toimialajärjestö Nuori Suomi ry
aikuisliikunnan toimialajärjestö Kuntoliikuntaliitto; Kunto ry
Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelma

Tärkeitä kumppaneita ovat myös julkiset tahot, kuten kunnat, läänit ja tietenkin Opetusministeriö sekä Veikkaus oy.

Osalla näistä on resursseja taloudellisen tuen myöntämiseen, osa vaikuttaa olosuhteisiin, osa tukee tiedollisesti ja taidollisesti osa auttaa verkostoitumisessa.

Paikallisen seuratoimijan kannattaa aina muistaa myös seudun muut urheiluseurat, yhdistykset, yritykset, koulut sekä päivä- ja vanhainkodit. Yhteisiä intressejä ja resurssien hyödyntämistä löytyy varmasti niin tekijöiden, tilojen, varusteiden osalta. Näkökulmaa kannattaa silloin tällöin suunnata omasta perustoiminnasta ulos.

Liikuntajärjestöjen taloudelliset tuet:

Vuosittain seurojen on mahdollista hakea taloudellista tukea toimintansa kehittämiseen mm. seuraavia tukimuotoja:

maaliskuussatoiminnallista tukea lasten, nuorten ja aikuisten liikunnan kehittämiseen, edistämiseen ja lisäämiseen (OPM:n myöntämiä Veikkausvoittovaroja, hakua hallinnoivat Nuori Suomi ry ja Kunto ry) Tukisummat noin 500-8000 e/hanke
maaliskuussapassiivisten aikuisten liikuttamiseen. (OPM:n myöntämiä Veikkausvoittovaroja, hakua hallinnoi Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelma)
syyskuussapassiivisten aikuisten liikuttamiseen. (OPM:n myöntämiä Veikkausvoittovaroja, hakua hallinnoi Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelma, KKI)

Osa kunnista ja KKI -ohjelma myöntää taloudellista tukea myös esim. ohjaajien koulutuskustannuksiin läpi vuoden.



 
© 2005-2012 Suomen Taitoluisteluliitto ry. - Finnish Figure Skating Association