JÄÄLAJIEN TUNTIMALLEJA ALAKOULULAISTEN LUISTELUNOPETUKSEEN
Jäälajien tuntimalleilla halutaan innostaa alakoulujen opettajia ja kerho-ohjaajia ja heidän oppilaitaan luistelun monipuoliseen maailmaan. Päätavoitteena on lisätä luistelun vetovoimaa ja lasten ja nuorten parissa.
Suomen Taitoluisteluliiton ja muiden jäälajiliittojen yhteistyönä tekemien tuntimallien toivotaan helpottavan opettajien kiireistä arkea ja lisäävän luistelun oppimisen ja opettamisen iloa. Valmiita tuntimalleja voi hyödyntää sellaisinaan, yhdistellä ja sekoittaa tai napata vain osia. Tuntimallien sisältöjen suunnittelijana ja koordinoijana on toiminut Siru Kallio.
Tuntimalleissa ei korosteta eri lajeja ja niiden teknisiä hienouksia tai sääntökoukeroita, vaan niissä tuodaan esille itse luistelu ja sen tarjoamat mahdollisuudet liikkua ja ulkoilla monipuolisesti.
Tuntimallit osoittavat, että luistella voi yksin, kaksin, ryhmässä ja joukkueena sekä sen, että luistelussa voi kisata, temppuilla ja kuntoilla, mutta luistellen voi myös esiintyä, ilmaista ja haastaa itseään.
Kaikkien tuntien kasvatuksellinen tavoite on saada oppilaat nauttimaan liikkumisesta, kokemaan onnistumisen elämyksiä jäällä ja toimimaan yhä enemmän ja paremmin yhteistyössä muiden ryhmän oppilaiden kanssa. Jokaisen tuntimallin alussa on lyhyesti kerrottu kunkin tunnin taidollinen / tiedollinen tavoite.
Nuori Suomi ry:n tuella 10 luistelutuntimallin lisäksi luotiin mukaan myös 5 oheisharjoittelutuntia sisätiloihin. Näin huomioitiin koululiikuntaa mahdollisesti rasittavat jääongelmat ja vaihtuvat säätilat.
Kohderyhmä:
Tuntimallit on suunnattu alakouluikäisten (6 – 12 –vuotiaille) lasten liikuttajille, ensisijaisesti alakoulujen opettajien luistelun opetukseen koulutuntien puitteissa sekä liikuntakerhojen toimintaan.
Tuntimallien suunnittelussa on huomioitu myös sukupuolten erilaisuus: perinteisten tyttöjen lajien kohdalla mietittiin erityisesti poikien huomioimista ja toisinpäin.
Tuntimallien sisältö:
1. Vauhtia ja vilinää jäälle
2. Taitoja ja temppuja
3. Kunto kovaksi
4. Team Ice - joukkueena jäälle
5. Kokeillaan kuvioita
6. Syöttö ja haltuunotto
7. Kuljetus ja poisotto
8. Laukaisu ja pienpelit
9. Ison pelin viiletystä
10. Retkeile luistellen
Oheis1: Vauhtia ja vilinää
Oheis2: Temppuja ja taitoja
Oheis3: Ryhmässä rymyten ja rauhoittuen
Oheis4: Pelivälineen käsittelyä
Oheis5: Pelikäsitystä pienpeleinä