Kuntoluistelu on liikunnanohjaaja / taitoluisteluvalmentaja Anne Tinganderin vuonna 1997 kehittämä kuntoliikuntamuoto, johon on yhdistetty luistelu ja jumppa. Jumppaluistelua voi harrastaa sekä jäähalleissa että ulkokentillä. Luistimiksi käyvät jääkiekko-, taito- tai vaikka pikaluistimet. Jumppaluistelu sopii erityisesti aikuisille ja aloittelijoille. Oheisharjoitteluna se sopii kaikille jäälajien urheilijoille.
Jumppaluistelutunnit koostuvat perusluistelun elementeistä eli käännöksistä, kaarista ja jarrutuksista, lihaskunto-osuudesta eli vatsa- ja selkäliikkeistä, käsi-, jalka- ja pakaraliikkeistä ja loppuvenyttelystä. Liikkeiden apuna käytetään keppejä, keiloja ym. välineitä.
Jumppaluistelussa tulee hiki ja syke kohoaa mukavasti aerobiselle tasolle. Jumppaluistelua tehdään mukaansa tempaavan musiikin tahdissa ja kukin voi harrastaa sitä haluamallaan tehokkuudella ja vauhdilla. Tunnin sisältöä muokataan aina ryhmän taitotason mukaan.
Tietoja oman paikkakuntasi tarjonnasta saat ottamalla yhteyden kotiseutusi taitoluisteluseuroihin.
Kuntoluistelun ohjaajia koulutetaan Taitoluisteluliiton ja SLU-alueiden toimesta.
Seuraava STLL:n kuntoluistelun ohjaajakoulutus järjestetään syksyllä 2009