Mika Saarelaisen blogi

Alkavan kauden kynnyksellä

Vuosisadan kesä on päättymässä ja uusi, jännittävä taitoluistelukausi edessä. Ensi viikolla homma pyörähtää kansainvälisesti käyntiin, kun ensimmäinen junioreiden GP-kisa alkaa Ranskan Courchevelissa.

Toivottavasti lomailu on kuulunut aherruksen ohella kuvioihin valmistauduttaessa uuteen kauteen, oli sitten kyse luistelijasta, tuomarista tai muusta aktiivihenkilöstä. Pitkä on tuleva kausi, sillä vasta huhtikuussa ratkotaan viimeiset mestaruudet, muodostelman MM-mitalit kotinäyttämöllä Helsingissä. Niistä – ja toki myös muista – arvokisoista on tulossa suomalaisittain mielenkiintoiset: onhan viime kaudelta mitaleita, kunniaa ja suuria elämyksiä eikä huippu-urheilija tähtää tietenkään muuhun kuin tuloksensa parantamiseen.

Kesä oli tänä vuonna erityisen kiireinen järjestöpuolella, sillä kesäkuun Barcelonassa pidetty ISU:n ylin päättävä elin, kongressi, tarjosi viikon verran keskustelua, väittelyä ja jopa sanallista kädenvääntöä alkaneen olympiadin säännöistä ja niistä päättävistä ihmisistä.

Suomen maine ja edustajiemme ammattitaito on edelleen korkeassa kurssissa, sillä Marie Lundmark valittiin jatkamaan ISU:n hallituksessa, Councilissa, ja jälleen äänivyöryllä.

Allekirjoittaneella on ollut kunnia aloittaa uutena muodostelmaluistelun teknisen komitean jäsenenä ja seurata ansioituneen luistelijajäsenemme Inka Bisterin jalanjälkiä. On erittäin tärkeää maallemme, että olemme mukana siellä, missä asioista päätetään ja tuomme näkemyksemme julki sekä jaamme kokemuksemme ja tietotaitomme myös muille. Muodostelmaluistelussa tähdätään tietenkin edelleen olympialaisiin, mutta jo matka sinne on erittäin mielenkiintoinen ja lajia kehittävä.

Hyvää kauden alkua, intoa luistelijoille harjoituksiin, tuomareille ja teknisille sääntöjen pänttäämiseen sekä vanhemmille, kisajärjestäjille ja katsomossa istujille lämpimiä villapaitoja ja istuinalustoja.

Mika Saarelainen

 
© 2005-2012 Suomen Taitoluisteluliitto ry. - Finnish Figure Skating Association