ETK:n luistelukoulu blogi

Kuulumisia ETK:n toimistolta

Syyskausi on jo puolessa välissä. Nyt on hyvä hetki vähän hengähtää ja luoda katsaus kuluneeseen alkusyksyyn.

Aurinkoisena elokuun alkupäivän aamuna Kanteleen Hanni suunnistaa hyvin levätyn loman päätteeksi ETK:n toimistolle. Soittelua Espoon kaupungille ja varmistelua että luistelukoulun vakiojäävuorot on varmasti vahvistettu ja käytettävissä. Ohjaajien ja apuohjaajien aikataulutus luistelukoulun tunneille, soittelua heille ja aikataulun varmistusta. Onhan kaikkien ohjaajien koulutus varmasti ajan tasalla? Entäs apuohjaajat? Mainokset, rekisteröintilomakkeet, nettisivujen ilmoitus- ja info-osiot kuntoon. Muodostelma- ja yksinluistelijoiden kausirutiinit kuntoon. Miksei jäävuoroista saa vahvistusta jo keväällä? Seuralle on palkattu nuorisovalmennuspäällikkö, Susanna Peltola, hän aloittaa työnsä toimistolla syyskuun alussa. Soitto siis Suskille. Onko mahdollista järjestää kokoontuminen ohjaajien kanssa jo ennen kuin varsinainen työsuhde alkaa? Entäs ideajää? Suski joustaa ja asiat järjestyvät.

Seuralle on avattu uudet www-sivut ja uudet sähköpostiosoitteet. Ihanaa, saadaan uudet ja raikkaat sivustot. Täytyy muistaa informoida yhteistyökumppaneita uusista sähköpostisoitteista. Apua! Linkitys vanhoilta sivuilta uusille ei toimi! Vanha sivusto varoittaa viruksesta ja Hannilla alkaa pinna palaa. Puhelin soi taukoamatta. Hyvästi puhelinajat, vastaaja pois päältä ja puhelinpäivystystä aamusta iltaan. Tulisi jo syyskuu ja Suski apuun!!!!!!!!

Vihdoin syyskuu, luistelukoulut täyttyvät pikkuhiljaa. Suski on tehnyt luistelukoulukauden toimintasuunnitelman valmiiksi. Kehitellään vielä luistelukoulun teemapäiviä ja niiden toteutusta. Onkohan vielä jotain uutta ja toteuttamiskelpoista tälle kaudelle. Puhelin soi edelleen taukoamatta.

Tehdään luistelukoulun infopaketit hyvissä ajoin valmiiksi. Onhan Taitoluistelulehdet luistelukoululaisille tilattu? Onneksi liitolta tuli muistutusmeili asiasta. Ainakin heillä on siis seuran uusi sähköpostiosoite. Ehkäpä tieto on mennyt jo melko monelle. Puhelin pirisee edelleen taukoamatta. Luistimet on aivan ilmeisesti osattu kaivaa esille vaikka polkupyörä- ja kesäurheilukausi on vielä parhaimmillaan. Loistavaa.

Prrrrr……Espoon Taitoluisteluklubi. Kyllä, voitte ilmoittaa lapsenne luistelukouluun näin puhelimitse tai seuran uusien www-sivujen kautta. Kyllä, tiedämme että vanha sivusto ei toimi mutta annamme teille tässä samalla seuran uuden www-osoitteen. Voitte siellä tutustua kaikkiaankin seuran eri toimintoihin. Kyllä, siellä on tietoa myös maksuista, luistelukoulun toimintasuunnitelma ja ilmoittautumislomake. Kyllä, sieltä löytyy myös tietoa varusteista sekä

liikkeiden osoitteita joista esimerkiksi luistimia voi ostaa. Totta kai odotan. Ai, ette löytäneet. Kyllä ne ovat kaikki siinä luistelukoulun linkin alla. Klikkaatte siis sitä luistelukoulun linkkiä. Hyvä. Voitte kyllä rauhassa tutustua näihin sivuihin ja sitten ilmoittaa lapsenne netin kautta sillä ilmoittautumislomakkeella. Totta kai voin ottaa ilmoittautumisen vastaan näin puhelimitsekin. Kiitos paljon teille ja oikein mukavaa luistelukautta. Kuulemiin.

Prrrrr…….Espoon Taitoluisteluklubi. Kyllä, voitte ilmoittaa lapsenne…

Espooko teknologiakaupunki? Ihmiset käyttävät helposti ja mielellään nettitoimintoja? Onko seuran sivut jotenkin hankalalukuisia? Pieni tarkistus tuttavilta ja pyyntö käydä vierailemassa sivuilla. Huh, vapauttava tuomio! Sivustot ihan selkeitä. Ehkäpä on vain mukavampaa kuitenkin olla henkilökohtaisessa kontaktissa kun on oman lapsen harrastuksesta kyse. Onhan se ymmärrettävää ja osoittaa kaikkiaankin sen, että vanhemmat ovat valveutuneita myös lastensa harrastamisen suhteen.

Vihdoin päästään alkamaan. Syksyn ensimmäiset luistelukoulutunnit alkavat. Luistelijoille nimilaput rintaan. Ohjaajille ja apuohjaajille vielä viimeiset ohjeet. Käytävillä ja pukuhuoneissa vähän kaoottista, kuten aina ensimmäisillä kerroilla. Kohtelias pyyntö vanhemmille, että siirtyisivät kaukalon laidalta katsomoon seuraamaan luistelukoulutuntia. Lähes kaikki siirtyvät. Muutama pieni luistelija arastelee uusia luistimiaan ja jäätä. Isä ja/tai äiti auttaa lasta ja ohjaajat hakevat lapsia kädestä pitäen keskemmälle. Voi kuinka ihanaa seurata noita onnellisia lasten ja vanhempien hymyjä kun pieni luistelija harjoittelee ensiaskeleitaan ja –liukujaan jäällä. Pienet ensikertalaisetkin ovat kasvot kypärän alla keskittyneinä tähän uuteen ja outoon elementtiin. Kaikki hosuminen ja stressipoikanen olivat kyllä taas tämän arvoisia.

Prrrr …… Espoon Taitoluisteluklubi. Kyllä, luistelukoulumme ovat jo alkaneet. Mukavaa jos näkemänne miellytti. Lapsen voi toki ilmoittaa kesken kaudenkin mukaan. Ei, kyllä tästä on ihan hyvä poikienkin aloittaa. Ei, ei. Ei tämä ole pelkkä tyttöjen harrastus. Luistelukoulussa opetellaan aluksi lähinnä perusluistelutaitoa ja sehän on kaiken perusta. Ei viisivuotias ole ollenkaan liian nuori aloittamaan luistelua.

Prrrr ….. Espoon Taitoluisteluklubi. Päivää. Ei kannata huolestua, lapset kyllä jaetaan taitotason ja kehitysnopeuden mukaan erikokoisiin pienryhmiin, mutta ensimmäisen kerran jälkeen kannattaa malttaa muutama hetki. Kyllä, kyllä, pienryhmiä tarkennetaan pitkin kautta koska lapsethan kehittyvät kovin eri vauhtia. Ihan varmasti tämä otetaan huomioon myös teidän kohdallanne. Kyllä ryhmät ovat vuosien kokemuksemme perusteella sopivan kokoiset ja ohjaajat huomioivat kyllä ihan jokaisen luistelijan. Aivan, heidät on koulutettu siihenkin. Luistelualue? Kyllä sekin on näin vuosien mittaan koettu sopivan kokoiseksi. Ai, olette entinen taitoluistelija itsekin? No mutta ihanaa, että toitte myös lapsenne tämän loistavan harrastuksen pariin. Kiitos palautteestanne. Otamme toki mielellämme vastaan ohjeita ja vinkkejä jotta voimme kehittää toimintaamme. Kuulemiin.

Mrrrrrrr…

Niin se vain on, että vaikka kuinka haluaisi, ihan kaikkia ei voi 100%:sti miellyttää. Kokonaisuus ratkaisee. Onneksi työpäiviä piristää myös välillä toimistolle tulleet sähköpostit joissa kiitetään ohjaajiemme ammattitaitoa, kekseliäisyyttä ja lapsiystävällisyyttä. Siitähän tässä on kyse: lasten harrastamisesta ja luistelun oppimisen ilosta.

Lokakuun lopulla vierailu luistelukoulun tunneille joissa on teemana ”kaveriluistelupäivä” avaa taas silmät positiivisella tavalla. Tuolla menee tuo pieni ensikertalainen jo noin hienosti edeten, katsokaa tuota kypäräpäistä jääprinsessaa joka ei uskaltanut ensimmäisellä kerralla tulla jäälle. Siellä hän liukuu jo noin hyvin. Jäälle pyydettyjä kavereitakin opastetaan luistelun saloihin jo ihan oikein termein. Leveä hymy karehtii niin katsomossa olevien vanhempien kuin ETK:n toimiston Suskin ja Hanninkin huulilla.

Tätähän tämä parhaimmillaan on. Työn hedelmät ovat näinkin pian nähtävissä. Nyt on hyvä hetki miettiä jo uusia yhteistyökuvioita eri kumppaneiden kanssa kevääksi ja ensi kaudeksi.

Ja hei, ilmoittautuminen kevään luistelukouluihinhan alkaa jo kuukauden päästä. Joulupukin lahjakontista ja käärepapereista paljastuvat uutuuttaan kiiltävät luistimet pääsevät pienten prinsessojen ja prinssien mukana jäälle. Näemme taas uusia innokkaita luisteluharrastuksen aloittajia. Syksyn jääkiitäjät ovatkin yhtäkkiä ”konkareita” ja siirtyvät luistelussaan jo seuraavalle tasolle. Mikä onkaan antoisampaa kuin seurata tätä polkua yhdessä lasten ja vanhempien kanssa.

Hanni Kantele, ETK:n hallituksen sihteeri
Susanna Peltola, ETK:n nuorisovalmennuspäällikkö
 
© 2005-2012 Suomen Taitoluisteluliitto ry. - Finnish Figure Skating Association